Järjestimme 22.9.2020 webinaarin diagnostisista näytöistä. Ylitornion terveysaseman johtava ylilääkäri Kari Askonen kertoi käytännön kokemuksista diagnostisten näyttöjen käytössä tavallisessa terveyskeskustyössä. Askonen kertoi miten aikoinaan siirtyminen filmikuvista perusnäytöille koettiin hankalaksi. Kun hän muutama vuosi sitten testasi diagnostista näyttöä, eron vanhaan huomasi heti. Isolta ja tarkalta näytöltä esimerkiksi thorax-kuvien katseleminen onnistui helposti vierekkäin. Diagnostinen näyttö parantaa potilasturvallisuutta ja tuo säästöä. Pienen ja syrjäisen paikkakunnan terveyskeskuksen johtavana ylilääkärinä Askosen on perusteltava laitehankinnat hyvin. Diagnostiset näytöt ovat toki kalliimpia kuin perusnäytöt, mutta yksikin epäselvän diagnoosin vuoksi keskussairaalaan lähetetty potilas maksaa moninkertaisesti enemmän. Sekin on huono, jos keskussairaalaan lähetetään jatkotutkimuksiin turhaan potilaita vain siksi, ettei pystytä poissulkemaan esimerkiksi murtumaa, koska näyttö on niin huono. Diagnostinen näyttö tuo myös mukavuutta lääkärin työhön. Näyttöjen etu terveyskeskustyössä on, että röntgenkuvien rinnalla voi tutkia potilaskertomusta samalta näytöltä, eikä tarvitse avata ja sulkea ikkunoita vaihtaakseen eri näkymään. Askonen ei enää luopuisi diagnostisen näytön käytöstä työssään.
Tags: